Heti ry

 
 

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu yleisesti

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa) on Suomen Punaisen Ristin koordinoimaa valmiustoimintaa onnettomuuksien varalle. Asiasta laajemmin Vapepan omilla sivuilla

Vapepa ja Heti

Heti ry toimittaa Vapaaehtoiselle pelastuspalveluorganisaatiolle pyydettäessä kuljetus-, liikenteenohjaus-, viestitys-, ajoneuvoetsintä- ja johtotehtäviin motivoitunutta ja ammattitaitoista henkilöstöä ja kalustoa. Ylivoimaisesti suurin osa meille tulevista hälytyksistä on kadonneen henkilön etsintätehtäviä. Etsintää suoritetaan Hetin pääasiallisella toimintaalueella (pääkaupunkiseutu) tänä päivänä useammin taajamassa kuin sen ulkopuolella.


Tehtäväesimerkit

Ajoneuvoetsintä

Ajoneuvoetsintää voidaan käyttää ensimmäisenä nopeana etsintämuotona ennen varsinaista maastoetsintää ja jatkaa maastoetsinnän rinnalla kulku-urien haravoinnissa. Ajoneuvoetsintä on varsin tehokas ja nopea tapa suorittaa etsintää varsinkin taajamissa. Nopean lähdön takia ajoneuvomme tuleekin olla valmiiksi varustettuja tehtäviin.

Kuljetus

Kuljetustehtäviin voi kuulua maastoetsijöiden, omaisten tai viranomaisten kuljetukset. Esimerkiksi maastoon etsintään lähtevien henkilöiden kuljetus käskynjaosta omalle etsintäalueelleen ja/tai heidän noutonsa takaisin.

Liikenteenohjaus

Liikenteenohjaustehtävät ovat viranomaisen (poliisin) avustamista. Esimerkiksi kadonneen henkilön etsintätilanteessa komentopaikan liikenteen sujuvuudesta huolehtiminen. Komentopaikalla saattaa autojen määrä olla suuri kun etsijät siirtyvät autoilla etsintäalueelle ja takaisin. Liikenteen täytyy olla sujuvaa huolimatta autojen runsaasta määrästä.

Viestitys

Vapepa viestityksessä käytetään yleisesti 68 MHz taajuusalueella olevia sille varattuja taajuuksia. Pystymme rakentamaan mm. etsintätilannetta varten toimivan viestiverkon johdon ja etsijöiden välille.

Johto

Heti ry:n jäsenistöstä löytyy sekä johto- että pienryhmäjohtokoulutuksen saaneita henkilöitä, jotka voivat toimia tilanteen johtotehtävissä

Maastoetsintä

Satunnaisesti meiltä pyydetään henkilöstöä myös maastossa tapahtuviin maastoetsintöihin jäseneksi ketjuun hakemaan kadonnutta. Tämä ei kuitenkaan kuulu yhdistyksemme varsinaiseen tarjontaan Vapepan käyttöön


Koulutus

Heti kouluttaa kaikki vapepan toiminnasta kiinnostuneet henkilöt toimimaan omissa yksiköissämme eri tehtävätasoilla. Heti:n sisäisiä koulutustasoja ovat mm.

  • Tulokas
  • Harjoittelija
  • Tähystäjä
  • Yksikönjohtaja*
  • Ryhmänjohtaja
  • Pienryhmäetsinnän johtaja
  • Etsinnän johtaja

    *=tarvitsee ajoneuvon käyttöönsä (yksikkö = ajoneuvo)

    Jokaiselle koulutustasolle on sisäisesti määritetyt vaatimukset siitä mitä pitää osata ja mitä varusteita omata. Taitoja ja varusteita testataan ja tarkastetaan määräajoin. Mikäli riittävät taidot pääsevät ruostumaan harjoituksen puutteessa tiputetaan koulutustasoa vastaavalle tasolle.

    Heti ry pyrkii järjestämään säännöllisiä etsintäharjoituksia jäsenistölleen


    Kalusto

    Yksiköt

    Yksiköt on jaettu kolmeen ryhmään. Henkilö-, 4x4 autoyksiköt sekä erikoisyksiköt.

    Ajoneuvoja on tällä hetkellä yhdistyksen käytettävissä kolme yksikköä. Mikä ei tarkoita että autoja on yhdistyksen käytössä todellisuudessa vain tämä määrä, vaan sitä että lupaamme etsintään saada kasaan tämän määrän ajoneuvoja. Näistä yksi on ns. hallitun lähdön yksikkö, mikä tarkoittaa lähtövalmiutta alle 60 min aikana 24h/vrk, muiden liikkeellelähtöaika on maksimissaan kolme tuntia. Ajoneuvot ovat jäsenten omistamia, joten aina on olla tilanteita että kaikki ajoneuvot eivät pääse lähtemään hälytykseen. Yhdistys ei omista ajoneuvokalustoa.

    Henkilöautoyksiköt

    Henkilöautoyksiköihin ajoneuvokalustoon kuuluvat mm. henkilöautot ja pakettiautot. Jotta auto hyväksytään käytettäväksi Heti ry:n vapepa-yksikkönä täytyy siitä löytyä tehtävällä vähintään 68 MHz radio, pätevä kuljettaja, valaisin- ja liikenteenohjaus kalusto.

    Etsintätehtävissä on kuitenkin tehokkaampaa lisätä ajoneuvoon apumies tai kaksi tähystyksen tehostamiseksi, useampi silmäpari takaa tehokkaamman tähystyksen ja kuljettaja voi keskittyä ajamiseen.

    4x4 autoyksiköt

    4x4 autoyksiköiden perusvarustus on sama kuin henkilöautoyksiköiden ja tähän lisättynä mm. hinausköysi/liina, saha ja kirves sekä muita pieniä apuväleitä joilla saadaan yksikkö liikkeelle omin avuin pienestä jumitilanteesta. Vaikka auto olisikin neliveto, ei sitä automaattisesti lueta näihin yksiköihin (johtavan henkilön tilannetaju) mikäli joitain vaadittuja varusteita puuttuu.

    Erikoisyksiköt

    Erikoisyksiköihin luetaan mm. ajoneuvot jotka on rakennettu käytettäväksi pelastuspalvelutoiminnassa, moottorikelkat, mönkijät, johtoyksiköt tai muuten erikoisemmat kulkupelit, joita ei ihan jokapäiväisessä liikenteessä tapaa.

    Viestikalusto

    Yhdistyksen omistuksessa on lähinnä 68MHz taajuusalueen radioita Vapepan käyttöön. Kalustosta löytyy mm. käsikapuloita, ajoneuvoradiota + magneettiantenneja väliaikaisasennuksiin autoihin ja tukiasemavarustus viestikeskuksen tai aputukiaseman kasaamiseksi.


    Kiinnostuitko?

    Mikäli sinua kiinnostaa jokin näistä tarjoamistamme vaihtoehdoista, ota ihmeessä yhteyttä.

    Kaipaamme Vapepa-porukkaamme mukaan jatkuvasti uusia ja aktiivisia jäseniä. Mikäli sinulla on tarjota meille aktiivinen ja asioista kiinnostunut henkilö niin tervetuloa porukkaan. Sinulla ei tarvitse olla aikaisempaa kokemusta tai omaa autoa osallistuaksesi toimintaan.